Passin Aleph-vahvistin on tällainen, samoin Sugdenin A21.. testi
TelluriumQ Iridium -päätevahvistin
Teksti Kari Nevalainen Kuvat Julius Töyrylä Mittaukset Mauri Eronen
Yksipuoleisesti
sinun
Yksinkertaiset single-end-kytkennät
ovat putkivahvistimien ominta aluetta.
Toimintakelpoisen single-endvahvistimen rakentaminen transistoreilla
on monimutkaisempi juttu. Ryhmään kuuluu toteutuksia, joita leimaa putkivahvistinmainen yksinkertaisuus ja olematon takaisinkytkentä. Tarkoitus on pitää pääteaste koko
ajan A-luokassa ilman, että jatkuva biasvirta nousee
liian suureksi. Tällaisia ovat esimerkiksi Jean Hiragan Kanéda, Hawk Audion A18 tai vaikkapa Plinius SA-Reference.
Joukkoon mahtuu vahvistimia, joiden pääteastekytkentä sisältää ei-kytkevän (non-switching) biasrakenteen, jolla transistori pakotetaan pysymään
päällä pienelläkin bias-virralla ja johtamaan koko signaalijakson. Threshold S150 Stasis oli tällainen.
On A-luokan toteutuksia, joissa aktiivikuormana
toimiva virtalähde on ohjattava ja sen syöttöjännite
vakio, mutta virtaa moduloidaan sen mukaan, mitä
kuorma tarvitsee. Hienoa kuitenkin,
että jollakin on uskallusta.
50
A-luokan transistorivahvistimet ovat kiehtova alajuonne hifi-vahvistimien isossa kertomuksessa
testi
Reilusti A
Valtaosa A-luokan vahvistimista on kuitenkin kytkennältään tavallisia vuorovaihevahvistimia, joissa
ylimenosärön siivoamiseksi lepobiasta on kasvatettu,
kunnes vahvistin toimii A-luokassa. A-luokalla saavutetaan muitakin etuja, kuten teholähteen tasaisempi
kuormitus, transistorien lineaarisuuden parantuminen sekä transistorien transkonduktanssin parantuminen.
Vuorovaiheinen rakenne toimii A-luokassa biaksen
määräämään tiettyyn tehopisteeseen (kuormavirtaan) asti, minkä jälkeen se jatkaa toimintaansa ABluokassa. Sen hän on korvannut virtalähteen dc-servolla, joka pitää dc:n
mahdollisimman lähellä nollaa vahvistimen annossa
Vaikuttavat vasteet
Järjestys Iridiumin sisällä on kaksoismono. Ylikuulumisen
minimoimiseksi ja maalooppien ehkäisemiseksi suojauksien ohjaussignaalit on optoerotettu.
Signaalin tehovahvistus on toteutettu muun muassa
suurilla 55A-Mosfeteilla. Samalla
on pyritty parantamaan vahvistimen kohinasuhdetta
ja transienttitoistoa sekä laajentamaan dynamiikkaa
musiikin hiljaisten kohtien toiston hiomiseksi.
Vaiheongelmien välttämiseksi ja bassotoiston selkeyttämiseksi Wonfor on poistanut Iridiumin annosta dc:n estokondensaattorin. Mutta muitakin vaihtoehtoja on.
Virtalähde avainasemassa
Iridiumin suunnittelijalle Colin Wonforille virtalähteen rippeli on se-vahvistimien tyyppivika. Vaihemuutoksen välillä 20 Hz?100 kHz väitetään
51. Valmistajan mukaan Iridiumista irtoaa 20 wattia 8 ohmiin säröjen ollessa alle 1 % juuri
ennen leikkaamista. Wonforin
resepti rippelin siistimiseksi on suotokondensaattorien viisas käyttö ja virtalähteen regulointi. Tuorein uskalikko on englantilainen kaapelifirma TelluriumQ,
jonka Iridium-päätevahvistin on tehty single-end-periaatteella.
Single-end-rakenteen edut ovat samoja kuin A-luokan vahvistimien yleensä. Single-end-toteutukset, jotka eivät
kuumene merkittävästi, ovat huomattavan pienitehoisia.
ja mahdollistaa otl-maisen suoran dc-kytkennän
kaiuttimiin.
Wonfor puhuu myös Iridiumin seuraavasta virtalähteestä (tracking power supply). Ja kävi hirvittävän kuumana.
Jos vuorovaihevahvistin on reilusti biasoitu Aluokkaan, sitä voinee pitää aitona A-luokkalaisena.
Jos vahvistin toimii A-luokassa vain pariin wattiin
asti, sitä tuskin kannattaa markkinoida A-luokan
vahvistimena, kuten toisinaan näkee. Erinomainen
vahvistin kuitenkin. Takaisinkytkennän määrä on painettu alas muun muassa avoimen lenkin vahvistuksella.
TelluriumQ ilmoittaa Iridiumin taajuusvasteeksi (15
W/8 ohm) 5 Hz?200 kHz/± 0,1 dB ja 1 Hz?500 kHz/3dB. Molemmille lohkoille on oma virtamuuntaja. Yleensä sillä tarkoitetaan rakennetta, missä virtalähteen jännite seuraa signaalijännitettä tarkoituksena saada A-luokan pääteasteen suorituskyky pienemmällä tehohäviöllä ja biaksella. Ero normaaliin AB-luokan vahvistimeen
on, että jäähdytys ja komponenttien mitoitus on
suunniteltu kestämään iso lepobias.
Musical Fidelityn A-luokan kulttivahvistin A1 käy
esimerkistä. Single-end-putkivahvistimien
satavuotiselle voittokululle ei näy loppua, mutta kaupallisia, yksipuoleista rakennetta käyttäviä transistorivahvistimia on edelleen vain kourallinen.
Nelson Passin eräät toteutukset ovat ehkä kuuluisimmat. Jean Hiragan Némesis-vahvistimessa ainoastaan putki oli vaihdettu transistoriin. Myös haitat ovat tyypilllisiä A-luokan vahvistimen vaivoja: huono hyötysuhde
ja suuri tyhjäkäyntiteho, joiden ansiosta laite kuumenee kipurajoille. Ei siitäkään
huolimatta, että musiikinkuuntelu tapahtuu pääasiassa pienillä tehotasoilla.
Yksipuoleisesti single-end
Single-end-vahvistimet toimivat määritelmän mukaan aina A-luokassa. Kaksikymmenwattinen vahvistin tuotti
8 wattia 8 ohmiin A-luokassa, mutta siirtyi sen jälkeen kiltisti AB-luokkaan, suunnittelijansa Tim de
Paravicinin vastaväitteistä huolimatta
Musiikin kuuntelun aikana
ääni ei vaivannut.
Single-end-puolijohdeääni
Single-end-rakenne ei saa transistorivahvistinta soimaan putkivahvistimen tavoin, vaikka moni valmistaja salaa ehkä sellaista toivookin. Accuphasen ääni oli vähemmän hento, mutta
Iridiumin herkempi. Omat
6L6G SE- ja 6V6G PP -vahvistimeni soivat hologram52
misemmin ja pehmeämmin. Äänikuvan syvyydessä tai äänen. Liittimet ovat asialliset.
Kuumaa, kuumaa, kuumaa
Valmistaja sanoo satsanneensa pehmeään, virtasysäyksiä hillitsevään käynnistykseen. Nana
Mouskourin laulaessa vapaudelle Iridium hengitti paremmin. Näitähän
riittää.
Lainasin kokeiluun suurin piirtein Iridiumin hintaisen Accuphasen integroidun, jonka pääteasteen
rakenteessa ja virtalähteessä on paljon teknisiä hienouksia. Erilaisuutta ei ole syytä paisutella eikä vähätellä.
Iridium ei ollut ponneton bassoäänien toistossa,
mutta ei myöskään merkittävästi parempi kuin esimerkiksi 6V6G-päätteeni. Ei ollut kuitenkaan aihetta epäillä, etteikö Iridium kestäisi
suuretkin lämpötilat.
Päällä ollessaan Iridium päästää metrin?parin päähän kuuluvaa käyntiääntä. Etulevy on 5 mm alumiinia, muu osa koteloa mustaksi maalattua terästä. Pari puoli-ilkeää
räpsähdystä pääsin kuitenkin kuulemaan Iridiumin
virtojen kytkennän yhteydessä.
Huolimatta massiivisista jäähdytysrivoista Iridium
käy lajilleen tyypillisesti hävyttömän kuumana. Enkä pehmeydellä viittaa
sointitasapainoon tai mahdollisiin taajuusvaste-eroihin.
Iridiumin ääni oli tehokkaampi, hieman enemmän
eteenpäin työntyvä ja hyvin kohinaton, aivan kuin
ääni tulisi ei mistään. Kytkin Iridiumin Accuphasen pre-outiin ja
kuuntelin vuoronperään molempia päätevahvistimia.
Donald Fagenin The Nightfly -albumilla Iridiumin
välityksellä ääni oli puhtaampi, kohinattomampi sekä
tarkempi sivusuuntaisessa paikantamisessa. Ilmeisesti putkissa ja
transistoreissa on sellaisia rakenteellisia ja sähköisiä
eroja, että ääni tuppaa olemaan erilainen pääteasteen
topologiasta riippumatta.
Iridium ei muuttanut käsitystäni, että on epäreilua
single-end-transistorivahvistimia kohtaan verrata niitä set-putkivahvistimiin tai edes asiallisiin putkilla
tehtyihin A/AB-luokan vuorovaihevahvistimiin. Lukemat ovat vakuuttavia, mutta kuten A-Sound Concertina osoitti, eivät mahdottomia
päätemuuntajallisille putkivahvistimillekaan.
Kaksikymmentäwattiseksi päätteeksi 22-kiloinen
Iridium on varsin raamikas laite: 30x43x22 cm. testi
TelluriumQ Iridium -päätevahvistin
olevan tasan 0º. Tämä ei ole miinus Iridiumin sarakkeessa, vaan kertoo, että kunnon bassot
on hoidettavissa myös putkitekniikalla.
Transistori vastaan transistori
Täsmällisemmän vertailukohdan Iridiumin kaltaiselle
se-transistorivahvistimille tarjoavat vuorovaihetransistorivahvistimet, joko A-luokkaan biasoidut tai muuten vaan teknisesti ja äänellisesti vahvat AB-luokan toteutukset, kuten esimerkiksi Lavardin IT. Sointitasapaino nosti esiin keskialuetta, mutta ei sillä tavoin kuin set-putkivahvistimet
Kunzel/Cincinnati Pops Orchestra:n soittamassa James Bond -teemassa Iridium oli iskevä, Accuphase voimakas. Sen sijaan riittävän laadukas cd-soitin esivahvistinominaisuuksilla voisi onnistua Iridiumin
kanssa.
Erillinen aktiivinen esivahvistin 10?20 desibelin
vahvistuksella on ihanteellinen vaihtoehto. Kaiutinlähtöihin pääsee jonkin verran tasavirtaa. Alhaisemmilla impedansseilla teho laskee voimakkaasti. Taajusvaste on resisitiiviseen kuormaan viivasuora aina tasajännitteestä sataan kilohertsiin. 7 (2010).
mittaukset
Taajuusvaste kaiutinlähdöistä, kun kuormana on 8
ohmin vastus (musta) ja Aurelia Magenta -kaiutin
(punainen käyrä).
Tehonkulutus idle/10 W@8 ohm
Hetkellinen teho, 1 kHz, 8/4/2 ohm
Linjatulon herkkyys, 22 W@8 ohm
Päätteen antoimpedanssi, 1 kHz
Linjatulon ottoimpedanssi, 1 kHz
Kanavatasapaino, 1 W@8 ohm, 1 kHz
Häiriöetäisyys, A-paino
Pohjakohina, 1?10 kHz
Harmoninen särö, 1 kHz, 1 W@8 ohm
Im-särö, 19/20 kHz, 1 W@8 ohm, 2nd/3rd
Kanavaerotus, 1/20 kHz
Powercube-tehomittaus
300/300 W
22/10/5 W
1,0 V
0,03 ohm
23 kohm
0,0 dB
84 dB
?96 dBV
0,013 %
0,005/0,021 %
86/89 dB
Suoraan, ilman pääteasteen lähtökondensaattoria kytketty single ended -vahvistin tuottaa suurimman
tehon kahdeksaan ohmiin. A-luokassa toimiva se-vahvistin käy erittäin kuumana, ja virrankulutus
on tyhjäkäynnilläkin suuri. Yleistykset ovat aina vaarallisia, mutta jostakin
syystä ne onnistuvat soimaan tavalla, joka tuntuu erottavan ne kaikista muista vahvistintyypeistä.
Yksi yhdistävä ja valloittava ominaisuus on tunne äänen lähes täydellisestä kohinattomuudesta, joka on sukua putkivahvistimien äänen aineettomuudelle, mutta ei silti samanlainen. Toinen on kyky eritellä äänilähteitä äänikuvan sisällä musiikin yksityiskohtia samalla
esiin poimien.
Näihin ennakkoluonnehdintoihin TelluriumQ:n Iridium-päätevahvistin istui hyvin. Myös passiivietusen kanssa
pitää olla tarkkana, sillä Iridiumin herkkyys on vain
1 V. Jotakin sellaista myönteistä lisäarvoa Iridiumin esityksessä kuitenkin oli, että kysyttäessä
minä olisin valinnut Accuphasen esivahvistinosan yhdessä TelluriumQ Iridium -päätteen kanssa.
Kysymys esivahvistimesta ja kaiuttimesta
Harvan integroidun vahvistimen esivahvistinosa tekee oikeutta Iridiumille. Jotta vahvistimesta saisi kaiken irti, muun kaluston on oltava sen tasalla.
? Aito single-endrakenne
? Äänen hiljaisuus
musiikin hiljaisissa
kohdissa
? Musiikin
seurantakyky
? Käyntiääni
? Balansoidut
liitännät puuttuvat
53. testi
yleissävyssä ei ollut suurta eroa: riskitöntä, neutraloitua ääntä.
Nurnbergin Mestarilaulajien alkusoiton aikana
(Karajan/Berliinin filharmonikot) Iridium piti sinfoniaorkesterin äänilähteet siististi erillään ja ylipäätään myötäili musiikin sisäisiä vaihteluita terävämmin. Iridiumin
alhainen 10 kilo-ohmin ottoimpedanssi voi aiheuttaa
ongelmia joillekin putkiesivahvistimille, mutta soinnillisesti moderni putkiesivahvistin kuten Manley
Jumbo
Shrimp voisi toimia mainiosti Iridiumin kanssa.
Kaksikymmentä wattia on kelpo määrä watteja
single-end-transistorivahvistimelle. Jos kyseiset ominaisuudet painavat vaa?assa, Iridium on oiva valinta. Pikemminkin se vaikutti tehoiltaan enemmän kymmenwattiselta putkivahvistimelta, herkkyyserot tasattuna.
Vahvistimen yhteensopivuutta kaiuttimen kanssa
on epäkiitollista ennakoida: usein epätodennäköiseltä
vaikuttava yhdistelmä toimii käytännössä mainiosti.
Kuuntelujen perusteella suosittelen Iridiumille kuitenkin melko herkkiä kaiuttimia äänen ohenemisen ja
voimattomuuden tunteen välttämiseksi.
Lähde: Arto Kolinummi, A-luokka transistoreilla,
Inner No. Dc offset on 60 (vasen) ja 70
(oikea) millivolttia, mikä on verrattain suuri mutta ei käytännössä ongelmallinen.
info
TelluriumQ Iridium SECA 20
Hinta:
Mitat (lxkxs):
Massa:
Lisätietoja:
5 950 ?
43 x 29 x 22 cm
22 kg
www.hifimesta.fi, www.telluriumq.com
yhteenveto
TelliriumQ Iridium ei ole ensimmäinen kuuntelemani single-endtransistorivahvistin. Jostakin syystä
Iridium ei kuitenkaan soinut yhtä tehontäyteisesti
kuin jotkin kuulemistani 20 watin vuorovaihevahvistimista (4?8 ohmin kuormaan). Alhaisen antoimpedanssin ansiosta
kaiutinkuormalla ei ole vaikutusta taajuustasapainoon, mutta kaiuttimen valintaan tulee tehokäyttäytymisen vuoksi kiinnittää huomiota. Mary Blackin No Frontiers -levyllä ääni oli Iridiumilla vähemmän rakeinen, ja ohut
lauluääni sai hienovaraisempaa tukea kuin Accuphaselta.
Erot eivät olleet järisyttäviä, ja Iridiumin äänessä oli
tiettyä ymmärrettävää heikkoutta Accuphaseen verrattuna